Tämän blogin otsikot näyttävät olevan kovin tylsiä. Ei voi mitään!

Eilen oltiin sitten pienen tauon jälkeen tapaamassa Roopen kanssa vanhuksia. Paikallisen lehden toimittajakin oli tekemässä juttua kaverikoiratoiminnasta. Annoin Roopen hakeutua itse vanhusten luo sen verran kuin itse halusi. Aluksi se oli enempi kiinnostunut lattiasta kuin ihmisistä mutta kyllä se vähän reipastui käynnin aikana. Jälkeenpäin tajusin, että se väisti enemmän miehiä kuin naisia. Ihan ymmärrettävää, olihan se mies, joka sitä löi. Enemmän se oli silti kiinnostunut hoitajista ja toimittajasta kuin vanhuksista, mutta huomioi kyllä vanhuksiakin.  

Kotona ruoka maistui erittäin hyvin, joten mitään pahaa mieltä ei Roopelle jäänyt. Jatkamme toistaiseksi käyntejä tilannetta seuraillen. Tämä oli meidän kuudes käyntimme, mikä tarkoittaa sitä, että Roope on ansainnut periaatteessa kaverikoirahuivin. Pitää vielä miettiä, että laitetaanko huivi tilaukseen vai ei. Kiirettä kun ei sillä ole.

Suunnittelimme toisen malamuuttiharrastajan kanssa treffejä joku kerta. Hänellä on Roopen sukulaistyttö, jolla on myös pitkä karva. En ole nähnyt sitä koiraa kuin valokuvissa, mutta jotenkin niistä jo huokuu iloinen tunnelma. Tajusin, että Roopella on juuri sellainen vaikutus ihmisiin. Sen katsomisesta tulee vain mielettömän hyvä ja iloinen olo. Sellainen hyvänmielen koira mulla on, vaikka itse tietysti sellaiselle sokeutuu, kun koiran näkee joka päivä.