Sää oli turhankin aurinkoinen mutta reilun viikon ollaan vain köpötelty hihnalenkillä. Eilistä kuormanvetoa lukuunottamatta. Lähdin siis Roopen ja sekarotuisen Peppini kanssa reellä liikkeelle. Tie oli liukas ja reki meni sinne tänne. Suuren osan matkasta kuljimme kovia traktorinuria myöten. Alkureippauden jälkeen pistin Pepin kärkeen. Sillä on enemmän menohaluja kuin Roopella ja traktoriuralla oli koirien mukavampi mennä peräkanaa.

Roope oli jotenkin asennoitunut vetämiseen paremmin kuin pitkään aikaan. Toki se aina välillä jätti Pepin vetämään yksin, mutta palasi omasta aloitteesta taas auttamaan. Se totteli myös suuntakäskyjä hiukan paremmin kuin Peppi.

Paluumatkallekin lähdimme pienen miettimisen jälkeen ihan rauhallisesti. Roope on koko talven viimeistään siinä kohtaa heittäytynyt hankeen murjottamaan. Nyt se vain jolkotti sinne, minne pyysin! Takaisinkääntyminen on koirista vastenmielistä, mutta urat on sellaiset kuin on. Valinnanvaraa ei juuri ole. Sain kyllä koirille lisää motivaatiota etenemiseen kun huomasin yhden uuden uran, jota kautta pääsee myös kotimatkalle. Siihen oli kyllä satanut lunta jonkin verran, mutta varmasti siinä oli mukavampi mennä kuin traktorinurassa. Oli mukava huomata, että koirat vetivät minua kerrankin myös lumisella uralla. Aiemmin olen joutunut kävelemään mukana. Reki kyllä liukui kevyesti, joten taakka ei ollut painava.

Matkalle sattui myös jäniksenruho, jonka ohi jouduin koirat taluttamaan. En viitsinyt edes yrittää käskyttää. Tiesin, että se olisi ollut turhaa ja saanut kaikki pahalle tuulelle. Taluttaminen oli oikein hyvä ratkaisu.

Kotiintullessa yritin saada koirat pihalle vähän eri kautta. Se oli huono valinta. Että pitikin viime hetkellä yrittää tottelevaisuutta harjoitella! Koirat ei tajunneet ollenkaan, mitä halusin. Ne luulivat, että aion jatkaa matkaa ja Roope halusi jo lepäämään. Siinä seistiin jonkin aikaa. Sitten koirat alkoivat kuunnella takaapäin jotain. Tajusin hetken kuluttua, että sieltä tulee ihminen. Otin koirien pannoista ja vedin ne perässäni pihaan. Sitten tajusin, että siellä on koirakin mukana. Peppi oli jo valmiina räkyttämään. Makkaraa oli liian myöhäistä kaivaa esiin. Vedin vain koiria kauemmas tiestä ja Peppi yritti räyhätä parhaansa mukaan. Eipä ollut sillä hetkellä mitään syytä kiitellä koiria mukavasta rekiretkestä. Sen olisi toki ehtinyt hyvin tehdä, jos vain olisin antanut koirien mennä pihaan tavalliseen tapaan.

Otin koirat pois valjaista ja kun ohimennyt koira oli unohtunut, saivat koirat tonnikalavetensä. Roope asettui pian sen jälkeen nukkumaan. Se oli tehnyt kerrankin sen verran töitä, että tuntui! Hyvä parin tunnin reissu tuli tehtyä vaikka loppu jäikin kaivelemaan.