Maanantaina kävimme uudessa paikassa hakutreeneissä. Tähän asti olemme olleet metsässä, nyt meillä oli aukea niitty. Paljon enemmän tilaa oli käytössä, eikä liikennettä tarvinnut pelätä. Vielä miellyttävämmän paikasta teki navakka tuuli, joka piti hyönteiset loitolla. Ensin Roopen kanssa otettiin pari kertaa rullan tuontia. Ensimmäinen kerta meni loistavasti. En olisi ikinä uskonut, että Roope malttaa tulla mun luo ja tuoda vielä jotain suussaan, kun sitä on joku vähän leikittänyt. Toinen kerta meinasi jäädä huonosti, kun Roope päätti että nyt pitäisi joko nuuskia kivoja hajuja tai leikkiä. Toi se rullan mulle lopulta.

Sitten otettiin ihmisen hakua pitkällä etäisyydellä, noin 100m. Aiemmin on ollut enimmillään 40m etäisyys. Hyvin meni. Ei jäänyt Roope mua kaipaamaan yhtään eikä epäröinyt, kun haistoi että jossain on joku.

Tiistaina Roope sai esitellä itsensä kaverikoiratoiminnan paikallisille vetäjille. Hyvin se käyttäytyi eikä liikoja villiintynyt toisesta koirasta, joka oli myös paikalla esittelemässä itsensä. Kun päästin Roopen autosta, niin kuului vain huokaisuja ja ihastuneita voihkaisuja. Eivät odottaneet sellaista pehmolelun näköistä koirulia kuin Roope on! Ensi maanantaina saa hakumetsät jäädä ja menemme ensimmäiselle käynnille dementikkoja katsomaan.

Eilen oli viileä ja puolipilvinen sää, jonka turvin lähdin pienelle vaellukselle Peuran Polulle Reisjärvelle. Roope sai taas vedet kannettavakseen repussa ja Peppi kulki mukana ihan vastuuttomana. Olin pelännyt, että mukana on myös miljoona ystävää, mutta eipäs ollutkaan. Pari ensimmäistä tuntia tuuli todella kovaa ja sittenkin, kun tuuli laantui, niin hyönteisiä oli ihan siedettävästi. Täydellinen sää siis kaikinpuolin kävellä maastossa. Muutama pätkä kulki tietä pitkin, aika paljon oli pitkospuita ja muu osuus oli kivikkoista metsää. Tieosuudet oli oikein miellyttäviä kivikkojen jälkeen. Roope ei vetänyt tällä kertaa ihan niin kovasti kuin viimeksi, sillä laitoin sen kiinni pantaan. Aika reippaasti käveltiin silti. Välillä piti ihan muistuttaa itseään hengittämään tarpeeksi.

Ensimmäisellä tauolla päästin Roopen vähäksi aikaa irti juoksemaan, että saa lihakset virkistymään repun kantamisesta. Olin jo ottanut sen kiinni ja menin vessaan käymään. Peppi aloitti kovan huudon. Kun tulin takaisin, niin mökin terassilla olikin joku! Peppi oli vissiin herättänyt asukit haukullaan. Onneksi Roope oli jo kiinni... kyllä meinasi nolottaa. En arvannut yhtään, että mökeissä olisi yöpyjiä. Se oli tosin ainut mökki, jossa ketään oli. Yksi ihminen tuli vielä vastaan, kun ylitimme tietä, mutta muuten saimme olla omassa rauhassa.

Suunnilleen puolivälissä opasmerkit loppuivat. Olin aivan ihmeissäni ja kävelin vähän edestakaisin koirien kanssa. Roope ei meinannut suostua kulkemaan, kun vaihdoin suuntaa edestakaisin. Lopulta aioin luovuttaa ja kävellä tietä pitkin takaisin autolle. Edessä oli sillä hetkellä järvi ja menin sinne, että koirat saavat juoda vettä. Rannassa kulkikin pitkospuut. Päätin lähteä sittenkin seuraamaan niitä. Reittimerkinnät alkoivat vähän matkan päässä eri värisinä. Kartan mukaan näyttikin siltä, että reitti meni juuri siitä, mistä meninkin. Outoa vain, että merkinnät noin vain loppuivat. Parin ojan yli menevät pitkospuut olivat myös lahonneet, joten jouduimme koirien kanssa hyppäämään todella syvien ja leveiden ojien yli. Ei ollut helppoa. Selvästi huomaa, ettei reittiä ole huollettu tarpeeksi.

Monta kertaa Roope pyrki pois polulta. Mahtoikohan se haistaa peuroja? Yhdessä kohtaa ennen kuin pidin pidemmän ruokatauon Roope yritti ilmeisesti ottaa lopputilin. Sen mielestä olimme ilmeisesti kävelleet jo tarpeeksi. Koskaan emme olekaan noin pitkää lenkkiä tehneet. Peppi kyllä käveli aina vain eteenpäin mielellään. Tauot olivat sitä vastoin Pepistä inhottavia. Paremmin se kuitenkin käyttäytyi kuin viimeksi. Onneksi Roopekin kiukutteli vain tuon yhden kerran ja lopun matkaa se kantoi kiltisti reppunsa. Ruokatauon aikana ne toki kevenivätkin jonkun verran.

Kuvat ovat edelliseltä reissulta, mutta sama paikka kysessä.